10 x parasta vuodessa 2017

Vuosi 2017 oli täynnä iloa ja uusia asioita, mutta myös erittäin tärkeä vuosi meille Finartella. Mitä kaikkea tuohon vuoteen mahtuikaan? Tehdäänpä pieni aikamatka ja kurkistetaan 10 parhaaseen asiaan, mitä saimme vuonna 2017 kokea.

1 Vuonna 2017 halusimme hieman uudistaa perheyrityksemme ilmettä tähän päivään. Taitavan Agency Leroyn avulla syntyi uusi brändi-identiteettimme, joka huokuu Nordic Boheme -henkeä.

Esittelimme uuden brändi-identiteettimme sekä uuden mallistomme Habitare-messuilla Helsingissä ja Maison et Objet -messuilla Pariisissa. Sisustustoimittajat antoivat meille ”Paras messuosasto” -kunniapalkinnon Habitaressa, mistä olemme erittäin ylpeitä! Oli myös todella mahtavaa tavata niin monia teitä messuilla.

3 Rakkaus vastuullisia mattoja ja suomalaista suunnittelua kohtaan levittäytyi entisestään ympäri maailmaa. Vuonna 2017 saimme yli 40 uutta jälleenmyyjää 12 maassa. Tällä hetkellä Finarten mattoja voi osaa mm. Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Saksasta, Englannista, Hollannista, Belgiasta, Ranskasta, Yhdysvalloista, Japanista ja Koreasta.

4 STUDIO smoo:n Marianne Huotari suunnitteli meille Suovilla-malliston, josta tuli äkkiä todella rakastettu. Mallisto on saanut inspiraation Mariannen lapsuuden marjastusreissulta Kainuusta. Malliston takana on ihana tarina: lue se täältä.

Eettiseen toimintaan panostava designyritys Mifuko suunnitteli Finartelle kaksi mattomallia: kelim-matot Mombasan ja Nakurun. Mifukon yksi perusajatus on perinteisten käsityötaitojen arvostus ja pyrkimys niiden säilyttämiseen.

6 Satavuotiaan Suomen syntymäpäivän kunniaksi julkaisimme uuden yhteistyön: Finarte x Kutomo Rasinmäki.  Räsymatot ovat erottamaton osa  Finarten historiaa: olemme jatkaneet suomalaista matonkudontaperinnettä jo vuodesta 1985, mistä suuri kiitos kuuluu perheyrityksemme toiselle perustajalle Eija Rasinmäelle. Finarte x Kutomo Rasinmäki -yhteistyössä julkaisemme sivuillemme kerran kuukaudessa täysin uniikkeja taideräsymattoja.

Olimme ilahtuneita, miten usein mattomme seikkailivat useiden eri lehtien sivuilla. Finarten mattoja nähtiin syksyllä esimerkiksi Avotakassa, Deko-lehdessä ja Glorian Kodissa useaan kertaan. Aika huippua!

deko magazine

Jaoimme yhteisen Shop + Showroomin ystäviemme ja mielenkiintoisten suomalaisten designbrändien Hakolan ja LumoKidsin kanssa Helsingin Telakkarannassa. Marraskuussa jouduimme haikeudella jättämään hyvästit Shop + Showroomille Telkkarannan alueen uudelleenrakennuksen takia.

shop showroom hakola lumokids

9 Meillä oli kunnia osallistua usealle eri festivaalille. Syksyllä 2017 ensimmäistä kertaa järjestetylle Superwood-festivaalille loimme Finarte Film Loungen tunnelmallisia elokuvahetkiä varten. Olimme mukana myös PoriJazzeilla, Flow-festivaalilla ja WeJazzeilla.

superwood festival 2017

10 Finarte-jengimme kasvoi suuremmaksi, kun sisällöntuottajamme Roosa liittyi seuraamme. Ja arvatkaapa mitä? Perheyrityksemme toisen sukupolven toimitusjohtaja Larissa on nyt ollut virallisesti kokonaisen vuoden yrityksemme johdossa.  Olemme ylpeitä menneiden vuosien saavutuksista, mutta nyt on aika kääntää katse myös tulevaan: mitäköhän jännittävää vuosi 2018 tuo tullessaan?