Yritysten vastuullisuus, sen eri muodoissa, on hyvästä syystä paljon esillä. Olemme puhuneet paljon meille tärkeästä kierrätysmateriaalien käytöstä ja siihen liittyvästä vastuullisuudesta, vaikka myös tuotantoketjumme yksityiskohdat sekä kantamamme sosiaalinen vastuun yksityiskohdat on teille avointa tietoa. Siksi näin Fashion Revolution -viikolla haluamme tehdä toimintaamme läpinäkyvämmäksi ja antaa kasvot heille, jotka mattojamme kutovat.

Finarte on toiminut Intiassa jo vuodesta 1991, kun toimintamme Portugalissa oli taloudellisista syistä ja Suomen syvästä lamasta johtuen päättynyt. Perustajamme Eija Rasinmäki kutsuttiin Intiaan silloisen Madhu India yrityksen kanssa yhteistyöhön ja tästä yhteistyöstä syntyi Finarte, jonka myös te tunnette.
Tänä päivänä toimimme Intiassa kahden pääpartnerin kanssa, jotka kutovat 95% kaikista tuotteistamme. Vierailemme näillä partneritehtaillamme säännöllisesti, vähintään kaksi kertaa vuodessa. Intia on meille myös enemmän kuin vain tuotantopaikka – perustaja Eija Rasinmäki ja nykyinen toimitusjohtaja, perustajien tytär Larissa Immonen, asuivat Intiassa yli 2 vuotta, jolloin Eija oli töissä tehtailla opettamassa kudontatekniikoita.
Kaksi pääpartneriamme ovat Induskleed sekä IAG (Indian Art Gallery), joiden kanssa olemme tehneet töitä jo useamman vuosikymmenen. Lisäksi Panipatin kylässä toimiva Vardhram Creations kutoo meille Saana ja Olli -viltit sekä Harvest -juuttimatot.
Lue lisää partneritehtaistamme alta.
Induskleed: uusia artesaaneja Biswaniin
Induskleed on Biswanin kylässä, Sitapurissa Intiassa toimiva sympaattinen perheyritys, joka työllistää myös sukunsa nuoret aikuiset. Induskleed on erikoistunut kierrätysmateriaaleihin, ja he kutovatkin lähes kaikki puuvillamattomme ja -korimme. Heillä työskentelee Intian parhaat perinteisen suomalaisen räsymattokudonnan taitajat, jotka ovat erityisen taitavia erikoisemmista sidoksista koostuvien mattojen kutomisessa. Olemme tehneet Induskleedin kanssa yhteistyötä jo vuodesta 1993, jolloin Induskleedin perustaja ja toimitusjohtaja Vivek Gupta toimi silloisen partnerimme operatiivisena johtajana. Myöhemmin, kun silloinen partneri Madhu päätti lopettaa puuvillamattojen kutomisen, halusi Vivek rakkaudesta räsymattoihin perustaa oman yrityksensä.
Joitakin vuosia sitten toteutimme Ulkoasiainministeriön tuella koulutusohjelman, jossa opetimme kutomisen tekniikoita Induskleedin työntekijöille. Tarkoituksena oli nostaa työntekijöiden koulutus- ja osaamistasoa niin korkealle, että he voivat jatkossa kouluttaa itse yhteisönsä jäseniä, luoden uusia taitoja ja työmahdollisuuksia koko alueelle.

Tässä on Shabnam. Hänellä on 3 poikaa ja 2 tytärtä. Hänen perheessään on tehty vuosien ajan perinteistä zardosi-kirjontaa. Näiden kirjontatöiden lisäksi Shabnam pitää korien kutomisesta sekä virkkaamisesta. Hän on siis erittäin lahjakas käsityöalojen ammattilainen.
Vinya Kumari, Rameshwar ja Hasmat Ali työskentelevät Induskleedin tehtaalla.
Mattoja Carpet Citystä
Indian Art Gallery (tuttavallisemmin IAG) kutoo lähes kaikki muut Finarten matot, mm. kaikki villamatot, sekä Saanan ja Ollin printtimatot. Heidän kanssaan olemme tehneet yhteistyötä vuodesta 1999. Yrityksen ovat perustaneet veljekset Suhail ja Shadab, jotka aloittivat uransa vaatimattomasti esittelemällä mallikappaleita matkalaukustaan. Nykyään he työllistävät satoja ihmisiä Intian Bhadohissa, joka on tunnettu myös nimellä Carpet City. Bhadohissa on suuri mattoalan keskittymä ja IAG on perustanut alueelle mm. koulun kutojien lapsille.
Tapaamme Suhailia ja Shadabia usein, vähintään muutaman kerran vuodessa joko Bhadohissa tai Suomessa.

IAG:n Shadab ja Suhail käymässä Finarte Storella kesällä 2018. Kuvassa myös Finarten nykyinen CEO Larissa Immonen isänsä, Finarten toisen perustajan, Erkki Immosen kanssa.
Kaikki yhteistyökumppanimme ovat perustaneet kouluja alueilleen, ja ovat joko Care & Fair Foundationin tai GoodWeaven jäseniä. Lisäksi heiltä kaikilta löytyy SA8000 tai BSCI sertifikaatti.
Vastuullisuudestamme voit lukea lisää täältä.