Tarina luovuudesta, perinteistä ja maailmankansalaisuudesta

Tarinamme alkoi viisikymmentä vuotta sitten, kun isoäitini antoi äidilleni Eija Rasinmäelle kangaspuut. Äidilläni oli voimakas kutsumus luoda uutta kutomalla ja hän aloitti elämänsä yrittäjänä ja taiteilijana kaksikymmentäviisivuotiaana. Eijan luoma uniikki mallisto täysin uudenlaisia designräsymattoja harkittuine väreineen sai nopeasti tuulta alleen ja mattoja tilattiin moniin maihin, Yhdysvaltoja myöten. Viisikymmentä vuotta myöhemmin äitini on tunnettu laajasta työstään suomalaiselle taideteollisuudelle tehtyään räsymatosta kodin designtuotteen.

Rakkaudesta syntynyt perheyritys

1980-luvun alussa Eija, vanhempien siskojeni Eriikan ja Ulrikan yksinhuoltajaäiti ja silloin jo menestynyt yrittäjä, lähti historiaa tehneelle matkalle Kotkaan. Kotkassa järjestettiin juhlat, joiden isäntänä toimi paikallinen yrittäjä, Erkki Immonen. Eija ja Erkki tutustuivat ystäviensä kannustamina toisiinsa ja eroavaisuuksistaan huolimatta he löysivät pian yhteisen sävelen. Eija ja Erkki solmivat kumppanuuden, joka monien yllätykseksi on vahva vielä tänäkin päivänä.

Vanhempani ovat hieman yllättävä pari nimittäin. Heitä ei voi kutsua helposti kaksosiksi: fyysisten eroavaisuuksiensa lisäksi heidän ajattelunsa on joskus kuin yö ja päivä. Toinen kun on taitelija ja toinen tilintarkastaja. Kaikesta huolimatta he näkivät toisissaan jotain. Olen siitä kiitollinen, sillä vuonna 1985 siskoni Laura syntyi ja minä vuonna 1988. Äitini oli 43-vuotias minut saadessaan, kuvitelkaa! Hän ei vieläkään vaikuta ikäiseltään. Nyt meitä on neljä läheistä sisarusta, vaikka ikäeromme on parhaimmillaan 21 vuotta. Nuorimpana koen olevani onnekas, kun minulla ovat vanhempieni lisäksi olleet viisaat siskoni ohjaamassa ja kasvattamassa.

Samaan aikaan, kun ihmiset rakastuivat ja perhe kasvoi, vanhemmilleni tuli idea – voisiko kauniiden räsymattojen tarinaa viedä vielä edemmäs?

Jokainen uusi alku alkaa toisen päättymisestä

Vuonna 1985 vanhempani Eija ja Erkki perustivat Finarten ja laittoivat pystyyn oman tehtaan Portugalin pohjoisosaan Portoon. Vanhempieni työskennellessä tehtaan parissa asuimme Portossa, jonka kauniilla kaduilla astelin ensimmäiset askeleeni portugalilaisen kummitätini pitäen kädestäni. Himmeät muistot ja valokuvat muistuttavat onnellisesta ajasta perheellemme.

Jokainen kauniskin tarina saa päätöksensä: Suomi ajautui historiansa pahimpaan lamaan 90-luvun alussa ja Portugalin tehdas jouduttiin lopettamaan kysynnän pysähtyessä. 1990-luvun lama oli perheellemme, niin kuin monille muillekin, vaikeaa aikaa.

Joskus elämä kuitenkin yllättää myös positiivisesti. Vaikeiden vuosien jälkeen, vanhempani saivat yllättävän tarjouksen. Eräs taitava intialainen tehtailija oli seurannut äitini töitä jo useamman vuoden eri messuilla ja kutsui hänet suunnittelemaan Intiaan. Kutsu tuntui ihmeeltä – pian Porton tehtaan surullisen sulkemisen jälkeen Eija ja Erkki olivat matkalla uuteen seikkailuun. Yhdessä intialaisen partnerin kanssa he aloittivat kehittämään, kouluttamaan ja opettamaan intialaisia kutojia Sitapurissa suomalaisen designräsymaton saloihin.

Tämä yhteistyö on kasvanut elinikäiseksi ideoiden ja osaamisen vaihdoksi, joka jatkuu vielä tänäkin päivänä. Muistan vieläkin useat matkat, joita vanhempani tekivät Intiaan; kuinka ikävöin heitä, lyhyet kaukopuhelut ja jälleennäkemisen riemun. Parasta jälleennäkemisen lisäksi oli haistella matkalaukun tulista ja eksoottista tuoksua, kun he palasivat kotiin.

Koti kaukomailla

Kapula siirtyy nuoremmalle

Muutaman Intiassa vietetyn vuoden jälkeen muutimme takaisin Suomeen. Olin valmistunut ylioppilaaksi Intiasta korvaamattomien kokemusten, ystävien ja oppien kera. Minä ja siskoni lähdimme molemmat opiskelemaan omia alojamme, eikä mielessämme ollut perheyrityksen jatkaminen. Isäni Erkki jatkoi Finarten luotsaamista toimitusjohtajana samalla, kun äitini suunnitteli uusia malleja.

2010-luvun alussa maailmalla alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Globalisaatio oli jo arkipäivää (olimmehan itse sen eturintamassa jo 90-luvulla) ja internetin aikakausi oli toden teolla alkanut. Verkkokaupat ja uudenlainen kaupankäynti olivat väistämättömiä. Piti pysyä mukana ajassa tai muuten jäit jälkeen. Samaan aikaan siskoni oli muuttanut Yhdysvaltoihin tekemään uraa ja minä viimeistelin taloustieteen opintoja harjoittelupaikassani YK:lla New Yorkissa. Yllättäen, mutta kuitenkin niin selkeästi tajusin, että reilun 7000 kilometrin päässä Kotkassa, oli minun tehtäväni. Perheyritys, johon vanhempani olivat laittaneet sydämensä ja aikansa.

Yhdistäen haluni työskennellä kestävän kehityksen ja vastuullisuusasioiden parissa tajusin, että Finarte oli juuri sitä mitä minun kuuluikin – ja mitä halusin – tehdä. Siitä lähtien olen työskennellyt koko sydämelläni tälle firmalle ja vanhempieni elämäntyölle. Teemme läheisesti töitä vanhempieni kanssa, ja toimitusjohtajan kapulan siirryttyä isältäni minulle vuonna 2016, päivääkään ei ole mennyt, ettemme olisi vaihtaneet isäni kanssa ajatuksia. Jaamme perheyrityksen arjen, ilot ja surut – ja siitä olen hyvin kiitollinen.

Perheyrityksemme on syntynyt rakkaudesta – rakkaudesta käsintehtyihin, hyvin suunniteltuihin mattoihin ja rakkaudesta kahden ihmisen välillä. Nyt jo yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen, visiomme on edelleen sama.

Yhdessä suunnittelijoidemme ja intialaisten artesaanien kanssa luomme kauniita ja persoonallisia tekstiilejä, jotka ovat materiaaleiltaan, laadultaan ja muotoilultaan kestäviä. Kuten jo 1980-luvulla, kaikki tuotteemme kudotaan käsin vain luonnon- ja kierrätysmateriaaleista.